Emppu seikkailee Japanissa

Hei kaikille! Konnichiwa!

Seikkailuni Japanissa alkoi 28.maaliskuuta! Opiskelen vuoden verran Osakan liikuntatieteellisessä yliopistossa ja seikkailen ympari Japania minka kerkean! (Osaka University of sport and health sciences).

2007/10/03

emppu ja atsushi telkkarissa


Eilen oli hieno päivä tutkimuksen kannalta! viime viikon pe NHK:n eli yhden japanin tv-kanavan väki tuli kuvaamaan koehenkilöäni atsushia. siinä yhteydessä he kuvasivat myös minua selittämässä tutkimusta atsushille ja digitoimaa kuvaa. Lähetys tuli ulos eilen aamulla ja iltapäivällä oli sopivasti 4vskn Ito sensein seminaari, jossa siis atsushikin on ja katsoimme lähetyksen tunnilla nauhalta. Näyin vähän aikaa kuvissa, mutta se olikin vain sivuseikka, sillä ohjelma oli todella hyvä ja positiivinen atsushista!


Illalla olin vielä katsomassa harjoituksia ja nyt yliopistolla harjoittelee kuukauden ajan toinenkin amputoitu juosija, tyttö Oitasta. Viimeinen viikko menee varmasti todella nopeasti, tutkimustakin on vielä jäljellä... lisäksi näen vielä monia kavereitani ja tavaratkin pitäisi saada pakattua! on kiva tulla suomeen takaisin, mutta kun nyt jo on haikea olo lähteä ja tietää että monia tapaamia ihmisiä ei ehkä enää tapaa tämän jälkeen, on samalla vaikeaa.

2007/09/20

Narita, tokio, nasun vaellus ja kamakura

JISS eli Japan institution of Sport Sciences = japanin kihu
viime vuonna osakassa opiskellut ikeda on nyt töissä tokiossa Jississä ja hän esitteli työpaikkaansa! Paikka oli valtava 8-kerroksinen talo, jossa oli kaikki kuviteltavat sisäliikuntasalit ja lisäksi ulkona oli futis-, tennis- ja yleisurheilukentät. Viereen oli vielä rakenteilla vastaava tönö. Kaikissa oli valmiina asennettu kamerat jo valmiiksi ja labroja fysiologisiin ja biokemiallisiin mittauksiin löytyi. Useat japanin huiput harjoittelevat keskuksessa. kuvissa melonta/soutulabra, kuntosali, paine- lämpötila yms. säädettävä labra (näitä oli 2 vierekkäin!!!) ja leveä juoksumatto. vähän nolotti kun multa kyseltiin että onko meillä suomessa tällaista keskusta, joo onhan meillä kihu, mutta...
tämä on siis jokaisen liikuntabilsalaisen unelmatyöpaikka, siis selitys niille jotka eivät ymmärrä mitä opiskelen


















Naritassa olin ensimmäisen päivän takumin vieraana. takumi oli viime vuoden suomessa ja puhuu hyvin suomea! kävimme naritasanilla eli kuuluisassa temppelissä ja sen ympärillä olevassa kauniissa puistossa.









VAELLUS NASUSSA
olin kaksi päivää Hayaton ja hänen tyttöystävänsä Megumin kanssa Nasun tasangolla vaeltamassa. Alue oli tulivuoriperäistä ja Chausu oli purkautunut n. 100 v. sitten. Yövyimme ensin onsen-hotellissa, sitten vaelsimme ja yövyimme toisen yön vuorilla olevassa edo-kauden aikaisessa hyvin perinteisessä japanilaisessa majatalossa. siellä oli myös ulkona rotemburo eli kuuma lähde. oli aivan mahtava fiilis pulahtaa sinne kylpyyn heti majataloon päästyä! illalla menimme vielä uudestaan ihailemaan tähtiä, joita tokiolaisparat eivät ikinä näe.
Toisena aamuna nousimme aikaisin puolikuudelta ja lähdimme vaeltamaan. toisen päivän vaellusmaastot olivat huomattavasti helpommat eikä meidän ei enää tarvinnut nousta niin paljon. nousimme useamman huipun päälle tai oikeastaan olimme koko päivän korkealla tasangolla. koko kaksi päivää olimme pilvien yläpuolella ja meillä oli ihan kirkas taivas ja auringonpaiste. laskeuduttuamme pulahdimme vielä kerran onseniin ja sitten junalla takaisin tokioon ja shinjukuun illalliselle yhdessä mikon kanssa!


























































Yleisurheilun MM-kisat



Kagawa-ken, Marugame 14.8. - 26.8.
Olin lähes pari viikkoa marugamessa suomen yleisurheilumaajoukkueen mukana valmistautumisleirillä. Oma tehtäväni oli tulkata ja auttaa kaikissa suomi-japani konflikteissa.
Leirillä oli yhteensä 44 suomalaista joista 25 urheilijaa. Lisäksi muut skandinavian maat pitivät leirinsä samassa paikassa, joten vilinää riitti! paikallisetkin olivat todella kiinnostuneita ja seurasivat harjoittelua stadionin katsomossa koko kahden viikon leirin ajan! nimmarien pyytäjiä myös riitti...
Harjoittelun ohella ehdimme tutustua paikallisiin nähtävyyksiin kuten marugamen linnaan, kotohiran kylän kuuluisaan konpirasan temppeliin (yli 1300 porrasta...), saketehtaaseen ja kabukiteatteriin. ilmastoon sopeutumiseen kuului oleellisena osana mummon pyörillä poljeskelu pitkin kaupunkia ja voitte vaan arvata herätimmekö huomiota... ehdimme myös käydä läheisellä saarella beachilla sprinttereiden kanssa ja yhtenä iltana ilotulituksia katsomassa.









































































































paluu japaniin!

paluuni japaniin toteutui jo pian, elokuun alussa suuntasin taas kohti hellettä. Tällä kertaa matkan päätarkoituksena olivat osakan yleisurheilun mm-kisat ja tarkoitus olla yhteensä kaksi kuukautta japanissa ja osakassa. kisojen jälkeinen kuukausi menee yliopistolla gradun analyysien viimeistelyssä.

paluu kumatoriin ja saman isäntäperheeni luokse sujui hyvin. Kukaan ei päässyt lentokentälle vastaan, mutta osasin tietysti kumatorin asemalle, josta chieko pääsi hakemaan. ensimmäisenä iltana oli pienet n. 10 hengen tervetulojuhlat ja oli todella mukavaa nähdä kaikkia pitkästä aikaa. eikä mikään tuntunut muuttuvan.

ensimmäiset pari viikkoa sujuivat pääasiassa yliopistolla ja kaikkia kavereita ja tuttuja moikatessa. ehdin myös tennisjoukkueen reeneihin.

Ekana viikonloppuna tein lyhyen reissun Kanazawaan moikkaamaan Mayaa, joka oli viime vuonna jyväskylässä. lisäksi Kumiko ehti yhtenä iltana illalliselle kanssamme, vaikutti todella kiireiseltä. Kanazawassa kiertelimme nähtävyyksiä, mm. kenrokuen-puisto ja kävimme katsomassa ilotulituksia.



2007/03/14

Golfkisa suoritettu! kaikki 18 reikaa lapi ja pallo reikaan asti. tosin ei minusta nyt ihan mestaria tullut... reeneihin verrattuna peli sujui kylla huomattavasti paremmin. pallo lahti monesti ihan rennosti ja jopa haluttuun suuntaan. viheriolle lahestymislyonnit oli ihan huippuja, mutta niita ennen ja sitten viheriolle ei mennyt ihan putkeen. sen jalkeen olikin sitten viela tarkeammat loppupelit nabea syodessa ja shochua juodessa.

su kavin kiotossa, oli varmaan viimeinen kerta talla eraa. kavin ginkakuji-temppelissa, joka oli todella kaunis paikka! sen jalkeen kiipesin temppelin takaa daimonji-vuorelle. dai=iso monji=kirjain on vuoren seinalla oleva dai-kanji. siella on joka vuosi juhlat, jossa dai-kirjaimessa palaa tuli. ymmarsikohan kukaan tasta mitaan... mutta kiipesin sinne dai-kirjaimen kohdalle. oli ihan mielettoman upeat maisemat kioton yli!! tata ei kannata missata kiotossa!!

golf-kisa

Golfkisa suoritettu! kaikki 18 reikaa lapi ja pallo reikaan asti. tosin ei minusta nyt ihan mestaria tullut... reeneihin verrattuna peli sujui kylla huomattavasti paremmin. pallo lahti monesti ihan rennosti ja jopa haluttuun suuntaan. viheriolle lahestymislyonnit oli ihan huippuja, mutta niita ennen ja sitten viheriolle ei mennyt ihan putkeen. sen jalkeen olikin sitten viela tarkeammat loppupelit nabea syodessa ja shochua juodessa.

su kavin kiotossa, oli varmaan viimeinen kerta talla eraa. kavin ginkakuji-temppelissa, joka oli todella kaunis paikka! sen jalkeen kiipesin temppelin takaa daimonji-vuorelle. dai=iso monji=kirjain on vuoren seinalla oleva dai-kanji. siella on joka vuosi juhlat, jossa dai-kirjaimessa palaa tuli. ymmarsikohan kukaan tasta mitaan... mutta kiipesin sinne dai-kirjaimen kohdalle. oli ihan mielettoman upeat maisemat kioton yli!! tata ei kannata missata kiotossa!!

2007/03/10

kotiinpaluu haamottaa

niin se akkia vuosi meni. 26 paiva tata kuuta olisi tarkoitus saada tavarat ja minut finnairin koneeseen ja suomeen. 26 paiva on viimeinen lentolippuni voimassaolopaiva, ei saanut yhtaan venytettya yli vuoden. viela pari viikkoa sitten suunnitelmana oli olla taalla pidennetylla viisumilla viela pari kk lisaa. se ei nyt sitten lentolipun takia onnistunut. harmi.

sen sijaan taytin netissa vapaaehtoishakemuksen osakan yleisurheilun mm-kisoihin. kisat olisivat elokuun lopussa ja silloin olisi kiva palata osakaan! ovat ne jopa pari kertaa sielta vapaaehtoisrekrytoinnista soittaneetkin, ekan kerran kun taytin hakupaperit englanniksi (eivat mm. ymmartaneet mika jyvaskyla university on) ja toisen kerran kun halusivat lahettaa emailin. no katsotaan ehtivatko ne haastatella mua ennen kuin palaan suomenmaahan.

viimeiset pari tai oikeastaan muutama vika kuukausi on kulunut lahinna taalla kumatorissa. lahinna koti, yliopisto, izumisano valilla. ja siinakin viela tarkemmin tyohuone r107 ja vastapainen laboratorio r104 valilla... missaan ihmematkoilla en ole kaynyt. ei oikein ole ollut hirveaa intoa ja toisaalta olen viihtynyt suht hyvin taallakin. pari viikkoa sitten kavimme kiotossa, minun tyohuonekaverit ja kaksi tyttoa, jotka viettavat hyvin paljon aikaa tyohuoneessamme. minulle ei oikeastaan ollut mitaan uutta nahtavaa, mutta naiden japanilaisten takia sinne turistimatkalle mentiinkin. ihan hauskaa oli, kaveltiin ihan pirusti ja luumupuut jo kukkivat. lukuisia hyvia otoksia on yliopiston koneella, yritan tsempata ja saada niita tanne blogiinkin.

tutkimus on myos edennyt. ainakin osaan digitoida jos ei muuta. viime viikolla naytin dataa koehenkilolleni ja mittasin tarkemmin hanen kaikkien raajojensa ja proteesin osien pituudet. proteesin digitointipisteet heittivatkin aika pahasti. noh, jos nyt viela jollakin olisi aikaa yliopistolla opettaa 3-D analysointi niin olisi hyva palata suomeen. sita opetusaikaa vaan ei tunnu loytyvan. toinen janna juttu on sitten mita suomalaiset koneet sanovat japanilaisohjelmien datasta. vai nayttaako samalta kuin japanilaisten minulle lahettamat emailit yliopiston koneeseen eli #(&%'(%$#""%%&& suurinpiirtein talta. no ainakin tahanastisesta tutkimuksesta on ollut jotain hyotya, kun loysimme pahoja tekniikkavirheita kaverin juoksusta. niita sitten korjaamalla 13 s alittuu piankin.

vikat pari viikkoa kuluu viela yliopistolla hengatessa ja kavereita nahdessa. tennisjoukkueen reenit loppuivat, kun seuraavat pari vk on kisoja. tosin osa kisoista on yliopistolla, joten naen paljon peleja! tanaan oli lasten urheilupaiva yliopistolla ja autoin tennisjoukkueen kanssa muksujen ohjaamisessa. se olikin hauskaa. meille kaikille laitettiin hienot nimilaput paitaan ja mulle kirjoitettiin maria sharapoa!!! heh! sanoin sitten kaikille hello! ja puhelin vahan englantia. muksut kyselivat etta oonko ma honmono eli oikeasti sharapova kun kuitenkin japania hopisin. ja yksi muksu tiesi etta sharapovaon ehka 180 cm pitka ja epaili aitoittani tosissaan... hmmm... miten ala-asteikaiset muksut kaikenlaista tietaakin. mutta ihan hauskaa oli! sen jalkeen oli viela koripallotutkimuksen mittaukset, kiinnittelin halkaisijaltaan 3cm markkeripallosia pelaajien sormiin.. ja ranteeseen tikun jonka paissa vastaavat markkeripallot... no eipahin itse tarvinnut heitella koreja niilla sormilla...

ti on kova koitos, kun meidan biomekaniikan jatko-opiskelijat ja senseit ottelevat golfissa. kolme viikkoa ollaan kayty lyontimestassa ja golfmailat tyohuoneessa liikkuvat paivittain. viime to reeneissa biomekaanikot tietysti videokuvasivat kaikkien osallistuineiden suoritukset. niita sitten ollaan analysoitu. hmm. ei hirveasti kehumista ja harjoitushistoria on karmea. ekalla harj.kerralla pallot lensivat aina valilla. tokalla kerralla ei mihinkaan. kolmas eli tamanviikkoinen jatkui samaan malliin eli ekat 100 palloa ei lentanyt mihinkaan. sen jalkeen ihme ja kumma vikat 10 palloa lahti tosi rennosti! harmi, pallot loppuivat, mutta toisaalta lopetinpahan onnistuneeseen suoritukseen. nyt sitten toivon samanlaista (tai viela tuplasti parempaa) swingia ti kierrokselle. ja sita ettei hermot mene. ei edelleenkaan vaikuta mun lajiltani.

ensi viikolla on myos yliopiston valmistujaisjuhla ja minun ja tommin suomiesitelma icassa...

yritan paivitella tata uutiskanavaa viela myohemmin...

2007/01/25

Tammikuu, Japanin talvi??

Japanissakin on kuulemma talvi. paivisin lampotila on n. 10 astetta ja puut ihan yhta vihreita kuin pari kuukautta sitten. eli ei ihan suomalaisen kategoriassa riita talveksi :) tosin on huomattavasti helpompaa kun ei tarvitse lampimia talvivaatteita ja fillarikin kulkee mukavasti!

yliopiston tunnit loppuivat viime viikolla ja loppuaika menee omaa tutkimusta tehdessa. on kylla aika harmi kun kaikki tunnit loppuivat, silla vasta loppuajasta aloin oikeastaan ymmartaa mita tunneilla puhuttiin. ja tietysti kavereita alkoi tulla enemman. nyt vaan taytyy toivoa etta nailla kiireisilla japanilaisilla olisi edes hieman aikaa nahda nyt kun periaatteessa on koulun loma-aika.

4 vsk oli ns. 'gradun' (vastaa suomen kandin tyota) esittelytilaisuus viime viikolla. edelliset pari kuukautta menikin yhdessa niiden nelosten kanssa analysoidessa. ihme kylla kaikki saivat tyonsa valmiiksi ennen esitysta. viimeiset pari sankaria yopyivat tyohuoneessa kun tuli vahasen kiire... no hyvat esitykset ja viela paremmat juhlat sen jalkeen! ja loppuyosta karaokeen viimeisten 5 sisukkaan kanssa! musta ei kylla saada laulajaa taallakaan...

2007/01/06

akemashite omedetougozaimasu eli iloista uutta vuotta

Japanissa uusi vuosi on vuoden tarkein juhla, vahan niin kuin joulu suomessa. sita sitten sen mukaan juhlittiinkin monta paivaa. Yliopistolla on myos nyt talviloma, ihan oikeasti kaikilla on lomaa! kaikki japanilaiset palasivatkin kotiseudulleen ja yliopisto autioitui.

vuoden vaihtumista valmisteltiinkin monta paivaa. itseasiassa valmistelut ja suunnnittelut alkoivat jo monta viikkoa sitten, kun alettiin miettia minka kokoisia hummerin paloja ostetaan ja mita muuta syodaan. 30.paiva menin chiekon siskon perheen eli Minamien luokse missa teimme Nozomin kanssa riisipallosia eli mochia. Mochiriisi ensin keitettiin ja sitten mossattiin koneella pehmeaksi massaksi. sitten kasin pyoriteltiin pallosia. Kansain alueen mochi on siis pyoreaa. sitten sita mochia onkin grillailtu oljylammittimen paalla ja syoty erilaisin hoystein, mm. soijaa ja noria, sokeria ja kinakosokeria.


Kotona ikkunapuihin vaihdettiin uudet paperit. Japanissa kun harvoin kaytetaan verhoja, taalla on ikkunapuut, joissa valkoinen paperi. muuten enimmalta siivoukselta kuitenkin valtyin.

itse uuden vuoden aattona ei tapahtunut mitaan erikoista. suomalainen tommi tuli meille ja syotiin sitten imagawan perheen kesken. keskiyolla lahdimme kavellen Kaizukan Mizumaderaan eli laheiseen isoon temppeliin. Halusin nahda ja kuulla kun temppelin kelloa kongautetaan 108 kertaa vuoden vaihtuessa. varsainaisesti mitaan ei nahnyt kun temppelissa oli ihan sadoittain ellei tuhansittain vakea! mutta nyt tulee varmaan hyva vuosi kun sai heitettya niin aikaisin lantin japanilaisille jumalille...

Ensimmaisena paivana soimme aamulla zooni-keittoa, joka oli meilla kirkasta ja soijapohjaista, vihanneksia ja kanaa. ja tietysti grillailimme mochia... Minamien perhe tuli meille ja illalla kaikki menimme naapuriin nakagomesanien luokse syomaan kuuluisaa uuden vuoden osechiruokaa! Osechiruoassa on pienia ruokia kaikki erikseen laitettu useiden paivien ajan. ja kaikilla on oma merkityksensa.


Toisena paivana Emiko eli imagawan tytar tuli perheineen taas meille. illalla nakagomet sitten tulivat meilla ja soimme taas isolla porukalla. Kolmantena paivana minamit tulivat uudestaan ja meilla oli jalleen paljon ihmisia. Minut, Nozomi ja pikkutytot Hinano ja Misaki puettiin kimonoihin! ensimmaista kertaa minua manattiin liian pitkaksi! kun kimono oli vahan liian lyhyt minulle. Kavimme Tommin kanssa leffassa katsomassa Eragonin, oli ihan hyva leffa. sitten illalla soimmekin varsinaista herkkua eli hummeria! ja oli isoja hummerin jalkoja!

2006/12/21

joulutervehdys kaukomailta!

Joulua odotellessa

joulu saapuu pian vaikka taalla kaukana silta tunnukaan. paivalla viela paalle 10 astetta lamminta ja tyohuoneen ikkunasta voi ihailla kaunista ruskaa vuorilla! ja viime su olinkin suomalaisen tommin kanssa vaeltamassa muutaman tunnin lahivuorilla!
en kylla odottanutkaan nakevani valkeaa joulua japanissa, ainakaan osakassa. ainoa jouluinen asia on taalla oikeastaan amerikkalaistyyliset jouluvalot, tuntuu etta monet talot oikein kilpailevat valoilla. tosin on paljon taloja, joissa ei ole mitaan valoja. meille tuotiin kuusi jo suomen itsenaisyyspaivana ja se semmoinen pikkuinen muovikuusi, jossa on mm. pumpulia oksilla esittamassa lunta. heh heh! ja kuusi puretaan heti 25 paiva pois, kun kerta joulu meni jo. eika taalla mitaan lomapaivia jouluna ole, mullakin on 26 paiva normaali japanin tunti. itse ajattelin menna suomalaisten joulukirkkoon nishinomiyaan koben lahelle 24 paiva. sen jalkeen toivottavasti saa jotain suomiherkkuja! lisaksi samana iltana isantaperheeni jarjestaa joulujuhlan ja koko imagawan lahisuku saapunee paikalle. eli luvassa vipinaa!

joulua tarkeampi japanissa on uuden vuoden vietto, jota vietetaan 1.1.-3.1. kaikki japsit palaavatkin kotiinsa uuden vuoden viettoon. silloin luvassa on ainakin temppeliin meno kimonossa ja herkkuruokia... yliopiston talviloma alkaa la ja kestaa 9 tammikuuta asti.



Yliopistolla
viimeiset reilut kolme kuukautta on mennyt aika lailla koululla pakertaessa. Lokakuussa teimme mittaukset 100m pikajuoksun starttitutkimukseen. sen jalkeen olenkin sitten vain digitoinut eli analysoinut videokuvamateriaalia... teen siis omaa tutkimusta osana yhden jatko-opiskelijan maisterin opinnaytetyota. koko tutkimuksessa on n. 10 koehenkiloa, kaikki yliopiston sprinttereita. itse teen case studya eli analysoin vain yhden kh:n, mutta han onkin erityistapaus, reisiamputoitu eli paralympialaisurheilija. juoksee kylla kovaa ja hyppaa aasiassa pisimmalle! tutkimuksessa teen siis liikeanalyysin ja samalla mittasimma emgta ja voimalevylla voimia. tarkoitus olisi saada tutkimus kasaan joskus alkuvuonna ja palata sen jalkeen suomeen.


Emmun arkiviikko:

heratys 7.15, aamupala (leipaa, jogurttia, myslia ja hedelmia) sitten kouluun fillarilla. ekat tunnit alkaa 8.50. illalla takaisin kotiin siina 18-20 aikoihin ja illallinen kotona.

Ma
1.tunti sulkista,3vsk, ehka kaikkein hauskin tunti, koska siella on paljon kavereita ja hyva meininki!
sen jalkeen joko puntille ja suihkuun ja digitoimaan tai vahaksi aikaa digitoimaan ja lounastunnilla baseballia rapeltamaan. iltapaiva digitointia ja yksi tohtoriopiskelijoiden tunti (4.tunti), jossa autan englannin kaantamisessa. klo 16 joka toinen ma biomekaniikan opiskelijakokous eli seminaari missa opiskelijat esittelevat tutkimuksiaan. sen jalkeen viela 20 asti digitointia...

Ti
1. 3vsk:n ravitsemustieteen kandiseminaari, jossa kuitenkin opiskellaan ravitsemustiedetta japanilaisittain. talla kurssilla olen oppinut paljon japania ja japanilaisista ruoka-aineista. lisaksi olen saanut 2 hyvaa kaveria talta kurssilta.
2.tunti vapaa eli digitointia
lounas yhdessa hitomin ja yasukon eli aamutunnin kavereiden kanssa.
3. tunti kendo, 3vsk
kendo osoittautui oikein mielenkiintoiseksi! meilla oli nyt ti viimeinen tunti ja meilla oli turnaus. joukkueelleni tuli kuitenkin takkiin...
kendon jalkeen fillarilla izumisanoon, jossa
klo 15 japanin yksityistunti, tunnin jalkeen kotiin yli 30 min...

Ke
1.tunti digitointia
2.uinti, 1vsk, jos ei muuta japanissa niin ainakin olen oppinut uimaanhyvin!
3. biomekaniikan kaytannon demotunti, 3vsk. mutta ihan alkeita ja etenee todella hitaasti. kaytamme todella muinaisia laitteita, joitaen ole edes liikunnalla nahnyt!! mm. nyt lopussa ollut fysiologiaa ja olemme kayttaneet douglas bag:ia!!! mitaan ihmeempaa en ole oppinut, tietysti alan sanastoa japaniksi ja sen miten monia asioita ei kannata opettaa...
4.tunti judo, 3vsk. hmm. ihan mielenkiintoista, uusia liikkeita, mutta vahan toistoja, lopussa vaannetty lahinna turnauksia eli suurin osa ajasta istumista ja sitten ihan hapoilla.
klo 16 eteenpain joko tennista tai digitointia

To
1.tunti 1vsk telinevoimistelu
2.hieronta, 2vsk
sen jalkeen digitointia... ja valilla klo 16 tennista

Pe
1.tunti recreation, 1vsk, ollut oikein kiva kurssi, paljon erilaisia leikkeja ja eleja. ainakin japanilaisten lemppari eli kivi, paperi ja sakset peli on tullut tutuksi!!
2.tunti digitointia ja samalla ito sensein 3vsk:n semin kuuntelua. ryhmassa 1 poikaa ja yksi tytto. kavin pari viikkoa sitten pelaamassa futista ryhman tunnilla ja sitten vuoden paatospippaloissa...

lounaan jalkeen izumisanoon, ensin keramiikka klo 13-15 tyovaenopistoa vastaavassa paikassa ja sen jalkeen icaan japanin tunnille. usein ennen japanin tuntia pelaan toista senseita vastaan go:ta eli japanilaista lautapelia.

La ja su sitten ohjelmaa vaihtelevasti. olen paaasiassa kuitenkin valtellyt koululle menemista...


muuta tapahtunutta

viikko sitten meilla oli meidan biomekaniikan ryhman kanssa bounenkai eli paattyneen vuoden unohtamisjuhla. menimme hyvaan ravintolaan syomaan nabea eli pataruokaa ja sen jalkeen viela toiseen ravintolaan. japanilaisissa ravintoloissa on tapana ottaa yleensa 2h juo niin paljon kuin jaksat-diili. toimii siis japanissa, kun nailla pojilla on aika heikko viinapaa. :) Alla kuvassa Ito sensei keskella vaaleanpunainen paita paalla ja vastapaata Fujimoto sensei. Fujimoton takana vihreassa paidassa Murakisan ja takana keskella Kawabatasan ,jotka ovat huonekavereitani.








syksyn aikana olen kaynyt pari kertaa pienelle vaelluksella yhdessa suomalaisen tommin kanssa. tassa ruskakuva Kioton pohjoisosan Kuramasta:



Tommi opiskelee japanin kielta lentokentan lahella Japan foundationin keskuksessa. Yhtena sunnuntaina siella oli tapahtuma, jossa mm. eri maiden opiskelijat esittelivat omia maitaan ja pitivat muotinaytoksen kansallispuvuissaan!



Suomen itsenaisyyttakin tuli juhlittua suurlahetyston ja Suomiseuran jarjestamilla juhlilla. Juhlat olivat ihan kivat, mutta siella oli liikaa ihmisia pienessa tilassa. nimenomaan japanilaisia oli ihan liikaa. ja ruoatkin loppuivat kesken. mutta sai kuitenkin tavata muita suomalaisia jotka asuvat taallapain.

Syksyn suurin viikonloppuohjelma oli reissu Komaganeen Naganon maakuntaan. Koko Imagawan klaani eli yhteensa 9 henkea lahti matkaan. La ajoimme Matsumotoon, jossa on kuuluisa linna, yksi neljasta alkuperaisesta. illalla majoituimme Komaganessa kahdessa mokissa jossain leirinta-alueen tapaisessa. ohjelmaan kuului tietysti onseniin pulahtaminen! su kavimme aamulla kuuluisassa temppelissa, joka oli hieno kun oli ruska-aika! sitten paatapahtumaan eli suurelle omenatilalle poimimaan omenoita! osakassa on liian kuuma omenille, joten esim. mukaan lahtenyt 19v.Nozomi naki omenapuun ensimmaisen kerran elamassaan. poimimme tilalta kaksi puuta tyhjaksi, 8 isoa laatikollista. ja niita omenoita ollaankin nyt syoty sitten joka paiva... reissussa tuli istuttua autossa vahan turhankin kauan, mutta toisaalta naki taas japanin alpit ja nyt ruska-aikaan vuoret olivat hienot!

2006/10/01

Izumisanossa: makeistehdas, danjiri matsuri ja kimonon sovitus!

ICA eli Izumisano cross-cultural association on paikka, jossa opiskelen japanin kielta yksityisopettajan kanssa. Ica jarjestaa kaikenlaisia tapahtumia, joista menin aamulla makeistehdas vierailulle.

Tassa sitten manchuja ja muita japanilaisia kakkusia valmistuu liukuhihnalla! saimme ison kassillisen herkkuja mukaan... tehtalla tapasin myos muutaman kokusai kouryoo centerin uusista vaihtareista, jotka ovat taalla jouluun asti..








Tehtaalla kaynnin jalkeen suuntasin Izumisanon keskustaan, jossa oli paikallinen danjiri matsuri. eli riisinkorjuujuhla, jossa kaikki kaupunginosan halukkaat ja kynnelle kykenevat lahtevat vetamaan yhdessa tonnin painoista danjiria. danjiria kuljetetaan tiettya reittia pitkin ja reitin varrella ihmiset tulevat katselemaan valilla hurjaakin menoa. ideana on juosta ja vetaa danjiria ja saada se kaantymaan mutkissa. danjirin paalla hyppii ja tanssii yksi uskalikko. izumisanon matsuri oli aika pieni, pari viikkoa sitten kavin Kishiwadan matsuria katsomassa ja danjireita oli jopa yli 30.






Vahan aikaa matsuria katseltua yksi Ican tyontekijoista soitti ja sanoi, etta voisin menna laheiseen temppeliin heidan jarjestamaansa tilaisuuteen, jossa n.20 vietnamilaista oli pukeutumassa kimonoihin. Jaljella oli viela yksi kimono, jonka sain pukea paalleni! Lisaksi vietnamilaiset olivat ottaneet omia juhlapukujaan, joita japanilaiset sovittivat paalleen. oli ihan hieno fiilis, kun kaikki olivat kauniin nakoisia ja lisaksi temppeli ymparistona oli todella hieno! kuvassa vietnamilaisia pukuja ovat kirkkaan punainen, oranssi ja lila. todella tyylikkaat puvut! Ohjelmassa oli myos yksi geishatyylinen esitys ja koto-soittoesitys.



aiti jaappanissa

Kahdeksan paivaa kului hujauksessa kun aitini tuli Suomesta tanne Japaniin! matkustelimme Kansain alueella. Puolen vuoden Japanissa olon jalkeen oli todella ihanaa nahda taas aitia! :) ja saada mustikkapiirakkaa!! taalla kun ei mustikoita eika oikein muitakaan marjoja pahemmin ole.

21.9. Osaka

Hain aidin lentokentalta ja asetuimme isantaperheeni taloon. kevyt lounas ja mustikkapiirakkaa! sen jalkeen lahdimme Osaka cityyn katsomaan eri puolilta japania tuotuja vanhoja taloja ryokuchipuistoon. Tassa kuuluisa gassho zukuri talo Shirakawasta. vuoristoisella alueella sataa paljon lunta ja talojen katot on ollut pakko rakentaa hyvin jyrkiksi.

jalkimmaisen kuvan tono on ilmeisesti kyushulta pain...





illalla soimme sitten tempuraa kotona. vieraina oli myos suomalainen sirkku ja chiekon ystava arichi. Chieko eli isantaperheeni aiti on kuvassa vasemmalla.




toinen paiva

lahdimme Himejiin katsomaan Japanin hienointa alkuperaista linnaa.












Linna todellakin oli maineensa vaarti! mielestani hienoin linna missa olen ollut, ehka n.15 linnasta! linna oli iso ja hieno myos sisalta ja siina oli paljon hienoja yksityiskohtia. Linnan ihailun jalkeen kavimme laheisessa Kokoenissa eli japanilaisessa puutarhassa.






















Sen jalkeen suuntasimme Kobeen ja elaintarhaan katsomaan pandoja! tassa pandan ruokailua! elaintarhassa oli muutenkin paljon mielenkiintoisia elaimia, joita en ollut ennen nahnyt.




























Koben satamaan on jatetty osa satama-aluetta paikalleen maanjaristyksen muistomerkiksi.



























Kolmas paiva

Lahdimme Wakayaman puolelle Koyasanin vuoristotemppelikompleksia katsomaan. Yovyimme myos Haryonin-temppelissa, jossa soimme munkkien tekemaa vegaanista ruokaa ja kuuntelimme aamulla munkkien rukoushetkea.

Kuvissa Okunoin-hautausmaa, jonne on haudattu paljon kuuluisia japanilaisia... ei siis nimet sanonut yhtaan mitaan, mutta paljon jattimaisia hautoja hienossa jattilaispuumetsassa. punaiselta nayttava kivivuori oli punanuttuisia pikkupatsaita.






Temppelin antimia, shoryojin


















Aiti zen-puutarhassa



4.paiva.

Palattuamme Koyasanilta menimme kuuntelemaan chiekon eli hostaitini konserttia. han soittaa huilua ja konsertti oli vuoden suurin. konsertin jalkeen kaikki soittajat ja tuttuja tuli meille kylaan, yht.18 vierasta! kaksi huippukokkia oli tehneet ruoat ja ruokia kannettiin koko illan lisaa poytaan!



5.paiva
Menimme Kameokaan eli kyoton lansipuolelle suomalaisten kahveille. Menimme erikoisella junalla, se oli vanha ns. romantic truck train ja raiteet kulkivat hosujoen varrella. kahveilla syopottelimme suomalaista ruokaa! sen jalkeen laskimme hosujokea veneella 2h alas kyotoon!




Jokilaskun jalkeen menimme majapaikkaamme kiotoon. onnekseni huomasin hostellin olevan kylpylan vieressa ja pulahdin sinne illalla. paivan erikoisuutena oli mustikkakylpy!

Seuraavana aamuna lahdimme vuokrapyorilla seikkailemaan kiotoon. ensimmaisena kohteena oli Fushimi Inari Taisha -temppeli, joka on kuuluisa sen kilometrien pituisista temppelin porttien ymparoimista kavelypoluista. temppeli ymparistoineen olikin todella kaunis. emme kavelleet ihan sita 4km, mutta kuitenkin mukavan kavelylenkin!





Lounaaksi nishin sobaa eli ilmeisesti harjusta sobanuudeleiden kanssa. kioton erikoisuusruoka! varinsa musta kala on saanut soijakastikkeessa sailomisesta.






























ja kahvilla pikkukahvilassa, jossa ihan huippuhyvaa kahvia ja itsetehtya jaateloa! ja ikkunassa tama merkki, japanilaiset kun kovasti yrittaa englantia...




























Kuuluisa Kiyomizu-temppeli, siella naimme myos maikosanin eli geishan.
































kioton asema, huippumoderni asemarakennuskompleksi! ylhaalta hyvat nakymat alaspain. ylhaalla oli myos pari kerrosta ravinteleita ja soimme siella okonomiyakia.





Seuraavana paivana lahdimme taas pyorilla liikkeelle. yhdesta temppelista naimme aidanraosta mielenkiintoisen kyltin ukiyoemuseosta (puupiirros) ja menimme katsomaan tarkemmin. sisalta loytyi mies painamasta puupiirroksia. han innostui kun kuuli meidan olevan suomesta ja kertoi ison suomalaisen kayneen siella kuvausryhmineen. vieraskirjasta nakyi miehen olleen markus kajo ja hanen kayneen siella filmaamassa suomessa kesalla esitettyyn japaniaiheiseen tv-ohjelmaan!


nama kuvat siita temppelista:


















kuva maruyama -puistosta


Heian-temppelin portti ja aiti temppelin paaportin edessa.































Chion-in temppelin portti, japanin suurin!


Vika aamupaiva kiotossa. majatalon lahella oli Sanjusangendo-temppeli. yli 100 metrisen hallin sisalla on 1001 buddhapatsasta! sisalta ei saanut ottaa kuvia. hallin kaytavalla kaytiin muinoin jousiammuntakilpailuja, ammuttiin hallin paasta paahan takaseinaan. sarjoina taisi olla 100 nuolta, 1000 nuolta ja 24h kilpailu! nykyaan vuosittaiset kilpailut ovat temppelin pihalla. taisi olla paatyseina aika rei`illa...

















lounaaksi sushia joen rannalla!
















paluumatkalla osakassa umedan yodobashi-elektroniikka tavaratalossa.












ja sitten muutama otos junista ja juna-asemilta, niita kun tuli nahtya! ehka reissun rasittavin puoli tuo junissa matkustaminen. tosin talla reissulla kaikki junat menivat ihan nappiin, eli emme menneet vaaraan junaan, vaaraan suuntaan emmeka joutuneet odottamaan kovin kauaa asemilla kertaakaan. eli jotain tassa on opittu 2kk reissaamisen aikana! matkustekniikat kehittyneet!