Kesaterveisia!
Kesa lahestyy eli Japanissa se tarkoittaa sadekauden loppumista heinakuun puolivalissa ja siita eteenpain on kesa! kunnon sadekautta taalla ei ole onneksi ollut. valilla on ollut sadepaivia, mutta vahemman kuin huhti-ja toukokuussa! sen sijaan ilmankosteus on kylla noussut ja yli 30 asteen helteen kanssa ulkona olo ei ole kivaa. hiki virtaa, vaikka ei tekiskaan mitaan. Lampoasteet viela nousevat 35-40 asteeseen pahimmillaan eli kuuma kesa tulossa! Kroppa on kylla muuten tottunut tahan kuumuuteen, tennista pystyy pelaamaan vaikka onkin kuuma. Suomen viileaa kesaa ja kesamokkeilya on ikava! Viime viikolla taifuuni ewirinian toi tannekin kovat tuulet ja sadetta, mutta pienta verrattuna lantiseen ja etelaiseen japaniin, jossa tuli suuret tuhot. taifuunit kulkevat nyt japanin lansipuolelta eli taalla on turvallista. Syyskuussa taifuunien kulkusuunta muuttuu ja ne kulkevat japanin itareunaa, joten taallakin voi olla myrskyista.
Yliopisto
Kesan tulo tarkoittaa myos koulun loppumista ja lomailua! Koulua on enaa 2vk jaljella. aivot on ollut aika narikassa opiskelun suhteen, kun
en oo tehnyt mitaan tutkimusta ja kurssit on olleet helppoja ja
kaytannollisia. tosin kun ei kielta ymmarra, niin on hankalaa ottaa
vaikeita kursseja! Ensi lukukaudelle voisi kylla ottaa vaikeampiakin kursseja tai tehda pienen tutkimuksen.
Ravitsemustieteen kurssi on ollut hyva, siina tulee paljon sanastoa (talla hetkella lahinna kalasanoja) ja tietoa. Biomekaniikan kurssilla teimme liikeanalyysin. aikaa meni 2 kk ja analysoimme kaiken paperilla viivottimen ja laskimen avulla. heh heh! no hiljaa hyvaa tulee. taalla ei ole kiire, tunneilla kuluu paljon aikaa ihan turhaan eika ole tehokasta. uintitunnilla olemme 90 min tunnista 30-40 min altaassa! silti olen oppinut vapaauintitekniikkaa aika hyvin. Judo on ollut mun lempparitunti, harmi, etta muista ei oikein oo vastusta, kun ovat aloittelijoita. Uusia liikkeita tulee nopeaan tahtiin, nyt ollaan jo opeteltu kuristuksia ja lukkojakin. Myos kendo on osoittautunut mielenkiintoiseksi, vaikka alussa vahan epailinkin. Nyt olemme kayttaneet jo kaikkia varusteita, mutta jaakiekkoilijallehan se on tuttua! myos haju...

Muut aktiviteetit
Muutenkin olen aktivoitunut aika paljon. Kayn pari kertaa viikossa pelaamassa tennista koulun joukkueen kanssa. ainakin lentolyonnit, smash ja syotto on vahan parantunut. tosin eilen sain kylla verkolla pallon suoraan silmaan. heh!
Retkeilykerho
Lisaksi liityin koulun retkeilykerhoon ja paasen niiden mukana 5 pv vaeltamaan elokuussa naganoon japanin alpeille. siella on yli 3000 m korkeita vuoria ja paljon! sitten viela syyskuussa on koulun 3 vsk marine camp, jonne ehka paasen myos mukaan! siella paasee melomaan, purjehtimaan, jollailemaan yms. juttui! et oon tosi innoissani!
puolitoista viikkoa sitten olimme retkeilykerhon kanssa paivan wakayamassa. Wakayama on Osakan viereinen osavaltio, siella on lahinna vaan vuoria. se on niemenkarki, joten rantaviivan pitaisi olla tosi upeaa rantoineen ja nakoaloineen.
La 1.7.
Ajoimme kolme tuntia keskelle Wakayamaa Ootomuraan vuorten keskelle joelle. Siella pidetaan elokuussa leiri lapsille. alunperin mun piti paasta sinne mukaan, mutta noi totes ettei ne voi ottaa mua, kun en osaa viela japania kovin hyvin. :( No hauska paiva kuitenkin! pulikoitiin oikeastaan koko iltapaiva joessa! varustuksena:
veteen soveltuvat kengat, sadetakki ja housut tai markapuku (mulla!), pelastusliivit, snorkkeli ja lasit! leiripaikan vieressa joessa kelluteltiin virran mukana ja kaveltiin sitten taas alkuun. pienia kaloja nakyi paljon. lisaksi osa hyppeli veteen kalliolta. sitten mentiin vahan suurempaan jokeen, kaveltiin siella vastavirtaan, metsastettiin isoja karppeja ja lopulta kelluteltiin snorklaillen myotavirtaan! oli kylla ihan huippua! niin ja pari isoa, semmoista 70 cm pitkaa karppia nahtiin, toinen saatiin rantakivien valiin, eli oli mun edessa 50 cm paassa! semmoinen punainen ja paksu mohkale!
jokipulikoinnin jalkeen ajoimme autoilla vesiputouspaikkaan ja kavelimme
siella joen vartta ylospain ja ihailimme monia pienia vesiputouksia. ison
vesiputouksen luona osa porukasta jatkoi pulikointia, sen verran kylma oli
joessa, etta olin jo vaihtanut uikkarit ja markapuvun kuiviin vaatteisiin.
paikka oli tosi hieno, kaikki kivet sammalen peitossa ja markia. tonne ei varmasti kovin moni turisti eksy, sen verran kaukana mistaan se oli vuorten keskella! lapsille tulee varmasti ihan huippuleiri!
sitten kun reissusta takas paastiin, niin menin suoraan kaverini Hitomin luokse, kaytiin syomassa ja sitten kateltiin futista yo! tosin kaikki kolme lahinna nukkuivat ranska-brasilia pelin... mutta paakohdat sentaaan nahtiin! Futista tuli kateltua, vaikka kotona en voinutkaan tvta katsoa. taalla pelit tuli yolla neljan aikaan. muutaman kerran olin kaverin luona yota ja pari kertaa kuten nama finaalipelit tulin tanne yliopistolle katsomaan telkusta peleja! taalla ei yliopistoa lukita yoksi vaan taalla saa olla yon. mun toinen huonekaveri yopyy taalla joka viikko, kun se asuu niin kaukana, ettei jaksa menna aina kotiin. kattelin telkkua siis henkilokunnan taukotilasta ja nukkua rohnotin valilla siina sohvalla! niin ja aina kun tanne on tullut myohaan yolla, taalla on ollut muitakin... eli vahan eri meininki kuin suomessa yliopistossa!
englannin ope
Opetan englantia yhdelle japanilaismiehelle. Aoyamasan loysi minut paikallisesta supermarketista ja pyysi minua opettamaan englantia hanelle! tosi hassua. mutta taalla ei ulkomaalaisia niin paljon ole eika enkun keskustelutaitoisia. no nyt sitten olen muutaman tunnin pitanyt. Viime viikolla han vei minut syomaan lempiruokaansa eli sushia! Ensin piti menna maaruisushibaariin eli missa sushi on pyorivalla hihnalla ja siita voi ottaa haluamansa, mutta paikka oli taynna. menimme sitten "oikeaan" sushibaariin eli missa tilataan ja kokit tekevat sushit siina edessa. Oli kylla niin herkkua!! osterimisokeittoa, hyvaa viinia ja aah, paljon eri sushia! nams!! taisi kylla tulla aika kalliiksi aoyamasanille...
Ulkomaalaiskeskuksen tilaisuus
Viime la olin Izumisanon ulkomaalaiskeskuksen jarjestamassa tilaisuudessa. Siella oli muutamia ulkomaalaisia, jotka ovat keskuksen kielikurssilla. maalasimme eka kalenterit itsellemme! huomatkaa torkkelilaiset ote siveltimesta! sen jalkeen syoda herkuttelimme ja kuuntelimme ja katsoimme Okinawalaista musiikkiesitysta! Kuvat niista!


Ilmasto
Kesaloma!
Kesaloman suunnittelu on kovassa kaynnissa. Matti tulee parin viikon paasta ja kansain kierrosta suunnittelen! maltan tuskin odottaa!
Sen jalkeen elokuussa on siis vaellusleiri ja syyskuun lopussa koulun marinecamp. Siina valissa on 3vk aikaa reissata. Suunnitelma olisi lahtea lanteen pain Kyushun saarelle Hiroshiman ja ehka parin muun paikan kautta. Kyushussa on jo ainakin yksi yopymispaikka tiedossa Nagasakissa. Sitten Kyushulta paasisi lautalla koreaan... se voisi olla kivaa! ja koreassa ehka vahan halvempaa...

0 Comments:
Post a Comment
<< Home