Emppu seikkailee Japanissa

Hei kaikille! Konnichiwa!

Seikkailuni Japanissa alkoi 28.maaliskuuta! Opiskelen vuoden verran Osakan liikuntatieteellisessä yliopistossa ja seikkailen ympari Japania minka kerkean! (Osaka University of sport and health sciences).

2006/08/08

Muutto

Juuri loman alkaessa ennen viimeista koulupaivaa meni sitten hermot lopullisesti Shiosakeilla. Matti oli tulossa parin paivan paasta ja tuli sitten mainittua, etta jos matin matkalaukun voisi jattaa mun huoneeseeni sen kahden viikon ajaksi. siitakos meteli nousi, eihan se ollut mitenkaan mahdollista. viimeistaan siina vaiheessa totesin, etta se talo ei todellakaan ole kotini. Luulen muutenkin etta mika tahansa muu isantaperhe olisi kutsunut Matin edes kerran illalliselle, mutta tuonne matti ei ollut mitenkaan tervetullut. Minulla ei muutenkaan ollut ainakaan hauskaa siina talossa. ainoa asia jonka sain tehda oli lukea huoneessani ja nukkua. Vikat pari viikkoa aamupala oli tehty poydalle odottamaan ja illalla kotiintullessa myos paivallinen. mitaan muuta ei saanut syoda. joten kaikki paivat menikin aamupalan ja illallisen valilla yliopistolla hengatessa...

No siina sitten pakkasin kamat ja parin puhelinsoiton jalkeen muutin seuraavana iltana. Chieko Imagawa, jonka luona olin kaynyt aiemmin pari kertaa illallisella ja edellisena su osakan akvaariossa oli luvannut, etta saan muuttaa sinne koska tahansa. Ehdin sitten nukkua vain yhden yon siella, kun Matti tuli aamulla.

Nyt olen ollut Imagawojen luona jo muutaman paivan. Taalla on jopa tietokone, jota saa kayttaa! niin ja jaakaapilla saa kayda koska haluaa ja syoda mm. edellispaivan tahteita! ja ruokahuolto pelaa muutenkin. Perheeseen kuuluvat siis n. 55 v. Imagawat, isoaiti, pieni ja hyvassa kunnossa oleva ja 9v. (Ayrton) Senna-koira. Talo sijaitsee Kumatorin kaupungissa eli samassa, jossa yliopistokin. Talossa on myos ilmastointi!, jota Shiosakeilla ei ollut (varmaan ainoa talo Japanissa). Ilmastointia todella tarvitsee, kun yollakin on 26 astetta!

Taalla asustelen nyt sitten ainakin toistaiseksi. Toinen mahdollisuus on muuttaa loppuajaksi yleisurheilujoukkueen asuntolaan....

0 Comments:

Post a Comment

<< Home